Torstaisen jazzin täyslaidallisen jälkeen askeleet suuntautuivat jälleen perjantai-iltana 5.7.2013 Rigas Congress Centeriin reilusti yli tuhannennen muun kuuntelijan myötä. Luvassa oli tiukkaa avant gardistista improa sovitettuna grooviin jazziin sekä hip-hoppiin alunperin syntynyttä suunsoittoa eli beatboxausta. Tosin tällä kertaa aikalailla jazzformaattiin sovitettuna.
Illan ensimmäinen setti tarjoili amerikkalaista, väkevää urkugroovea, nyt kuitenkin aikalailla avant gardisissa vaatteissa. Lavalla oli avoneliössä Rhodes, Hammondin vanha kunnon B3 että flyygeli. Niiden komentajana John Medeski (s.1965), Floridassa varttunut, Bostonin kautta New Yorkiin asettunut kehäkettu, joka on soittanut monen tunnetun artisatin bändissä ja levyllä.
Hiki lensi ja Leslie vonkui. B3 oli elementissään ja kun putket “vaativat jäähtymistä”, niin Rhodes tai flyygeli saivat vauhdikkaan tanakkaa komentoa. Erinomaisen nautittavaa ja kouriintuntuvaa vyörytystä ja tunnelatausta.
Basisti Chris Wood (s.1969) oli kahden basson loukussa, sillä välillä vanhan kunnon kontran korvasi sähköinen nelikielinen Fender. Molempi parempi, mutta akustinen veti kuitenkin pitemmän korren sorminäpläyksien lisäksi jouhen, rumpukapulan ja erilaisten kieleen aseteltavien klipsien myötä.
Jytinää, jylinää, raastavaa revitystä, harvemmin kuultua äänimaailmaa… warbling soundia, ainutlaatuista virvelibasso (snare bass) sointia… kaikki erinomaisen hallittuna ja harmonisena kokonaisuutena… jymäkkänä kaksintaistelijana B3:n ja toisaalla rumpupatteriston kanssa. Todella mahtava esitys.
Rumpali Billy Martin nakutti, tikutti, mätti, räiski, paiskoi, naputti, suti… teki kaikkea, joka sopi kulloiseenkin hetkeen. Tinkimättömällä antaumuksella ja hallitulla ammattitaidolla, oltiinpa sitten improvisaation hallusinaatiossa tai tutun turvallisessa jazzpoljennossa.
Herrojen soittama setti sai yli tuhathenkisen katsomon huutamaan suosiotaan, bändille, joka iski musiikillaan suoraan kuuntelijoitten tajuluuhun… milloin 12 kilon pajavasaralla, milloin höyhenen kevyellä Leslie -huojunnaisella puhalluksella.
Yleisön reaktioihin on helppo yhtyä, sillä tässä bändissä oli todellista ytyä, raakaa voimaa, aistikkuuta ja modernia otetta. Avant gardismi ja improvisointi pysyi tasolla, joka ei heittänyt esitystä tylyn poikkitaiteellisuuden tai kakofonian kategoriaan. Kaikki pysyi hyvin kasassa. Rytmikkäänä, harmonisena ja mielenkiintoisena…
Encoreen yhty easettui riviin tamburiinin, basson ja melodican kanssa. Elävä todiste siitä, ettei herrojen esitys ollut vehkeistä kiinni. Ei, vaan herrojen taidosta käsitellä niitä kokoon ja määrään katsomatta…
Siispä erinomaisen hyvä arvosana illan aloittajalle!
Beatboxaajatar
Hengähdystauon jälkeen kokoonnuttiin saliin kuuntelemaan illan toista esiintyjää, Butterscotchia. Ennakko-odotus aloitusbändin kovan setin jälkeen ei ollut kovinkaan häävi. Ei etenkään, kun lavalle ilmestyi miesmäinen puku yllään pienenhento nainen töttrötukassaan ja kitarassaan. Hohhoijaa…
Mutta aavistus oli väärä, vaikkakin aloitus biisinä oli rauhaisa balladi, eikä Butterscotchin lauluääni ollut mitenkään hirveän vakuuttava. Mutta kun balladiin ilmestyi äkkiä mukaan trumpetti… beatboxattu tehoste, niin kokonaisuus muuttui totaalisesti.
Kun seuraavana beatboxaus lisääntyi Mistyn myötä, niin lämpeni kuulijakunta jo aikalaiseen hurmokseen. Biisejä vyöryi tanakkaan tahtiin mm. ulkona kuumottavan kesän kunniaksi Summertime herkkäkäin herkempi The Very Thought of You, menevän jumputtava Silver Lining, tuttu Don’t Worry...
Välillä Butterscotch istahti soittamaan, laulamaan ja beatboxaamaan flyygelin ääreen, josta palasi takaisin kitaralleen ja kiihdytti tahtia kohden finaalia. Kutsui lavalle muutaman nuoren innokkaan kuulijan hetkeksi tanssimaan ja laulamaan kanssaan. Kiihotti yleisön tapauttamaan musiikin tahdissa…
Lopuksi vauhti kiihtyikin uskomattomaan menoon, jossa laulu ja boxaus yhdistyivät käsittämättömäksi yhdistelmäksi. Yhdistelmäksi, jota ei kertakaikkiaan voinut tajuta mahdolliseksi… todella huimaa kuultavaa! Butterscotch oli ennakkojuttujen väärti, ellei jopa paria-kolmea astetta kovempi tapaus. Huh huh…
Rumpali Rhani Krija oli myös erikoinen tapaus, sillä hän työsti virveliä, kannuja ja peltejään oikealla kädellään, vasurin hoitaessa bassoläpytykset cajon-laatikkorummulla. Molemmat jalat oli varustettu erilaisin percussiokilkuttimin ja helistimin… ja homma toimi erinomaisen hienosti.
Hänen työstönsä tuki erinomaisesti Butterscotchia ja antoi täyteliäisyyttä kokonaisesitykseen. Tässä tapauksessa rumpu-percussio-osaston erilaisuus oli todellinen valtti ja rikkaus.
Basisti Claus Fischer oli suht ilmeetön viisikielisen pompottaja, joka soitti välillä Butterscotchin kitaraa antaen tälle mahdollisuuden keskittyä hauskanpitoon äänimaailmansa kanssa.
Hurjan hieno kokonaisuus tyylilajinsa maailman huipulta! Tässä tapauksessa ulkoasu petti totaalisesti… Mahtava juttu!!!
Rigas Ritmin päälavan toinenkin ilta tarjosi siis todella upean nautinnollisen jazz- ja rytmimusiikkiannoksen.
Liput maksoivat 5 – 25 latia (1 lati = n. 1,4 euroa) ja kolmen illan lippupaketti 50 latia. Riga Congress Centerin iso sali oli ainakin etuosaltaan hyvin ilmastoitu ja sen nouseva katsomo parvineen antoi kaikille erinomaisen näkymän lavalle. Äänentoisto pelasi moitteettomasti, mutta valo-osastolla oli joskus pieniä vaikeuksia pysyä ajantasalla.
