Järjestäjänä toiminut Afro Latin Jazz Alliance jakoi konsertin yhteydessä kunniapalkinnot alan pitkäaikaisille toimijoille. Myös New Yorkin kaupunki ja pormestari muistivat palkinnonsaajia omilla kunniakirjoillaan. Tunnustuksen saivat taidealan vaikuttaja Robert Sancho, latinobändien sovittajana kunnostautunut Ray Santos (asiakkaina mm. Tito Puente, Eddie Palmieri ja Paquito D’Rivera) ja jazzpiireissä laajalti tunnettu jo 85 ikävuotta taakseen jättänyt Randy Weston.
Konserttia juhlisti solistien kavalkadi: Claudia Acuna, Edmar Castaneda, Carlos Diaz, Donald Harrison, Fernando Otero, Dafnis Prieto, Ned Sublette, Bill Ware ja illan huipentumana Randy Weston. Lisäksi esiintyi myös nuorisobändi Fat Afro Latin Jazz Cats, joka on saanut nimensä harjoittelupaikkansa jazzklubi Fat Catin mukaan.
Jo ensimmäiset viisi sekuntia riitti, korvatulppiin oli pakko turvautua. Komppi oli aivan liian lujaa ja solistit yrittivät epätoivoisesti saada äänensä kuulumaan mikrofonin avulla. Niinpä laulajista oli vaikeaa päätellä lauloivatko hyvin vai huonosti. Pianoa ei kuulunut lainkaan. Olisi helppoa syyttää latinobändin kyseessä ollen rumpalien määrää, mutta kun päärumpaliksi tuli oman sävellyksensä ajaksi Dafnis Prieto, metelöinti loppui. Orkesterin sisäinen balanssi oli suorastaan loistava, solistitkin kuuluivat. ( Kuulin Prietoa muutama vuosi sitten IAJE-konferenssissa, jossa tämä mainio rumpali aloitti settinsä lähes 15 minuutin soololla saaden valtavat aplodit. Minä panin heti nimen korvan taakse. Eilan kommentti).
Randy Westonin esiintyessä loppuillasta orkesteri soitti suorastaan hiljaa päästäen tämän pianistin nyansseineen hienosti esiin. Volyymin hallinnassa riittää siis edelleen töitä kapellimestari O’Farrillille vielä kymmenen vuoden jälkeenkin!
Afro Latin Jazz Orchestra perustettiin v. 2002 ja se oli aluksi osana Lincoln Centerin jazztoimintaa viiden vuoden ajan. Kannatusyhdistyksen Afro Latin Jazz Alliance avulla toimintaa on jatkettu Symphony Spacessa. Omalta osaltaan asiaa on auttanut vuonna 2006 orkesterin saama Grammy palkinto “Best Latin Jazz Album” ja nyt ehdokkaana oleva albumi “40 Acres and a Burro”.
Illan ensimmäinen solisti oli Claudia Acuna. Jo kotimaassaan Chilessä laulajana esiintynyt Acuna muutti New Yorkiin 1990-luvun puolivälissä. Smalls-klubissa hän tuli tunnetuksi myös jazzpiireissä ja on esiintynyt mm. George Bensonin, Roy Hargroven ja Christian McBriden kokoonpanoissa. Ikävää vain, että konserttiin valittu latinoballadi “Volver a los 17” ei ollut kovinkaan jazzillinen ja aika-ajoin laulu hukkui täysin big bändin jylinään.
Toisena laulajana esiintynyt Carlos Diaz yllätti instrumentti-imitaatiollaan, joka kuului hyvin salin perälle asti. Koko ajan tosin oli pelättävissä, että hän nielaisee mikrofonin kokonaan. Konsertin jälkeen hän kertoi esiintyneensä Pori Jazzissa muutama vuosi sitten. Erityisesti kuubalaiset muusikot ovat merkinneet Suomen karttaansa maana, jossa heidän musiikillaan on suuri suosio.
Oli mielenkiintoista havaita, että instrumenttisolistit oli valittu sen mukaan kallistuiko biisi enemmän latinomusiikin vai varsinaisen jazzin puolelle. Lattarisolistina oli altisti Bobby Porcelli ja jazzsolistina tenoristi Peter Brainin. Porcelli on alan veteraani, hänen soittoaan voi kuulla monilla Mongo Santamarian ja Tito Puenten levyillä. Sen sijaan Bronxissa syntyneen Brainin ura on selvästi jazzillisempi. Hän tuli tunnetuksi Joey Calderazzon kvartetissa ja on esiintynyt myös Jeff “Tain” Wattsin, Ron McLuren ja Billy Hartin kanssa.
Ehkä jazzin harrastuksesta johtuen huomiomme koko tähtikavalkadissa kiintyi erityisesti kahteen esiintyjään Dafnis Prietoon ja Randy Westoniin. Pianovirtuoosi Fernando Otero ja kolumbialaisesta harpusta mitä omalaatuisimpia ääniä ja rytmejä loihtinut Edmar Castaneda ansaitsevat toki maininnan, mutta heidän musiikillaan ei ollut jazzin kanssa juuri minkäänlaisia yhtymäkohtia. Alkuaan argentiinalainen ja jo lapsuudesta lähtien klassista pianoa opiskellut Otero tosin on seikkailut myös jazzin puolella. Hän tuli laajemmin tunnetuksi esiintyessään Paquito D’Riveran Grammy-palkinnon saaneella albumilla Funk Tango v. 2008. Tekisi mieli sanoa jotakin vibrafonisti Bill Waren soitosta, mutta hänen osuutensa jäi tällä kertaa kuulematta meluisan säestyksen takia. Rohkean S & M tyyppisen pukeutumisensa ansiosta tosin visuaalista antia oli runsaasti, ainakin paikalla olleiden naisten mielestä. Kymmenkunta vuotta sitten hän tuli tunnetuksi myös Euroopassa Groove Collective- kokokoonpanon maailmankiertueen myötä ja Youtube kertoo hänen esiintyneen Keith Jarrettin kanssa Newportin Jazzfestivaaleilla.
Prieto soitti itse rumpuja sävellyksessään “Song for Chico“. Ensi tahdeista alkaen selvisi miksi tätä alkuaan Kuubasta kotoisin olevaa rumpalia kehutaan ainutlaatuiseksi. Meno oli joka suhteessa hallittua ja balanssi sekä rumpujen että koko orkesterin välillä oli loistava. Vaikka Prieto tuli New Yorkiin vasta v. 1999, hän on ehtinyt soittaa monien johtavien jazzmuusikkojen kanssa. Pitkältä listalta löytyvät mm. Steve Coleman, Eddie Palmieri, Dave Samuels, Chucho Valdes, Roy Hargrove ja Andrew Hill.
Randy Weston ei esittelyjä kaivanne. Afrokuubalaisen musiikin kyseessä ollen Weston edustaa sen afrikkalaista laitaa, oleskelihan hän monia vuosia Afrikassa jo 1970-luvun alussa. Nyt kuultu Melba Listonin sovittama “African Sunrise Suite” oli ehkä illan pisin biisi, muttei suinkaan pitkästyttävin, pikemminkin päinvastoin. Westonin lavasäteily sai jopa koko illan yrmeältä näyttäneen kongarumpalin hymyilemään. Mikä parasta, säestävä orkesteri ei metelöinyt ja pianon nyanssit kuuluivat ensimmäisen kerran koko illan aikana.
Tervetulleen välipalan tarjosi nuorisokokoonpano Fat Afro Latin Jazz Cats. Hyvin nuoret soittajat esiintyivät kurinalaisesti eivätkä metelöineet. Vaikka solisteilla oli varmaankin jännityksestä johtuvaa arkuutta, rytmiryhmä toimi letkeämmin ja joustavammin kuin aikuisten kokoonpanossa. Pistäydypä Fat Catin harjoituksissa sunnuntai-iltapäivisin, näet nuoria lahjakkuuksia työn touhussa. Kun kokoonpano on toiminut vasta syksystä 2010 alkaen, on ilmeistä, että Arturo O’Farrillin opit ovat kantaneet nopeasti hedelmää nuorisokokoonpanossa. Bändiin pääsevät vain parhaat soittajat koko New Yorkin alueelta. Afro Latin Jazz Academy of Music, joka toimii latinalaisen musiikin taustavoimana, auttaa näitä vähävaraisia nuoria hankkimalla heille instrumentit ja opastaa heitä maksutta.
Jos haluaa viettää koko päivän tämän tyyppisen musiikin parissa, kannattaa suunnata Fat Catin jälkeen Birdlandiin, jossa nyt kymmenen vuotta täyttänyt senioribändi Afro Latin Orchestra esiintyy sunnuntai-iltaisin.
Lopuksi koko mammuttikonsertin jälkeen meille tarjoutui vielä tilaisuus vaihtaa muutama sana Randy Westonin kanssa. Hänelle oli jäänyt mieleen Suomen keikka, ilmeisesti UMO:n kanssa 1990-luvulla silloin toimineella Cotton klubilla. Hän oli hämmästynyt sitä, että Suomessa jazzin harrastus on yleistä, jopa maan silloinen presidentti Martti Ahtisaari tuli paikalle. Toinen Suomen matkaan liittyvä muisto liittyi Westonin kivuliaaseen polveen. Jenkkilääkäri oli kehottanut menemään leikkaukseen, mutta suomalainen lääkäri antoi vain kipulääkkeitä ja kertoi, ettei leikkaukselle ole tarvetta. Suomalainen oli kuulemma oikeassa.
{youtube}dNbbZI2G99I{/youtube}
