Palattuaan 1980-luvun puolivälissä takaisin Britanniaan hän levytti ensimmäisen albuminsa 1987 akustisella kvartetilla. Albumilla oli vahva latinalais- ja afrikkalaissävytteinen groove ja se sai niin kovaa nostetta, että Andy vastaanotti mm. parhaan jazz tulokkaan palkinnon vuonna 1988 Britanniassa. Myös seuraava albumi “Introductions In The Dark” nousi aivan yllättäen jazzlevynä Britannian pop listoille. Seuraavan vuosikymmenen alussa Sheppard keskittyi ison orkesterin saloihin ja perusti Soft On The Inside Big Bandin, joka kierteli laajasti UK:ssa ja Englannin Kanaalin toisella puolella. Se lisäsi Sheppardin mainetta myös säveltäjänä.
Andy Sheppardia voidaan pitää hyvänä yhteistyöpelaajana. Hän on luonut valtavasti yhteisiä projekteja eri soittajien kanssa. Nykyään hänen soittonsa perustuu älykkääseen ja luovan runolliseen, hitaan pehmeään soundiin, mikä hieroo uskomattoman hienosti kuulijan kuuloaistia. Se pyörii kuin kuulalaakeri kuuloluiden ympärille ja avaa taiteellisen hartaan ja rauhallisen maisemakuvauksen kuuntelijan silmien eteen. Hänen soittonsa pystyy tuomaan ympäristöön sähköisen ilmapiirin akustisin keinoin.
Eilisessä konsertissa Kings Placen lavalla hänen kanssaan soittivat italialainen pianisti Rita Marcotulli ja Skotlannin Aberdeenista kotoisin oleva rumpali Sebastian Rochford. Ritan intiimin syvällinen soittotapa uppoaa kuin kuuma veitsi voihin Andyn melankolisen soiton kanssa. Seb on uusia nuorenpolven rumpaleita, joka on lyönyt itsensä läpi jazzpiireissä Brittein Saarilla rajulla groovepitoisella rytmityksellä. Tämä “pehkopää” johtaa mm. mielenkiintoista uutta modernia nykyjazzia soittavaa Polar Bear yhtyettä.
Konsertin koostumus oli minulle yllätys, sillä kuvittelin heidän soittavan triona, mutta setit olivat duo konsertteja, siten että Rita soitti Andyn kanssa ensin kahdestaan yhden setin ja toisen Andy aloitti duona Sebin kanssa. Vasta toisen setin loppuosassa kaikki kolme olivat lavalla yhtä aikaa. Andyn ja Ritan yhteistyö sujui kuin rasvattu, aistikkaasti ja joustavasti, mutta silti se tuntui välillä kovasti nukuttavalta. Jäin kaipaamaan jotain räväkämpää rytmiikkaa soiton minimalistiseen linjaan. Sebin kanssa suunta oli hieman erilainen ja svengaavampi. Vahinko vaan, ettei saksofonin äänen looppaus onnistunut. Laitteista alkoi kuulua rätinää ja Andy joutui kytkemään ne pois päältä. Se olisi antanut tähän hyvän lisä mausteen, josta nyt ehdimme nauttia vain pienen tovin. Trio osuus jäi kovin lyhkäiseksi, mutta mielestäni se oli konsertin parasta kuultavaa. Lopun tuutulaulu Igorille, ei kuitenkaan Stravinskylle, vaan Frankensteinin pojalle, sai hieman humoristisiakin piirteitä. Kun katsojat saatiin nukutettua, niin sitten töräytettiin kaikki hereille räjähtävällä voimalla ja päädyttiin taas “nukutuspuuhiin”. Aika hauska lopetus.
Andyn puhdas ja aistikas hieronta äänien minimalistisessa ympäristössä oli ylitsevuotavaa. Hänellä on kekseliäisyyttä löytää uusia luotsaavia ilmaisutapoja. Nyt nämä keinot ovat löytäneet myös arvostetun ECM levy-yhtiön ja tuloksena on tässä “formussa” vuonna 2008 äänitetty ja viime vuonna markkinoille tulleen “Movements in Colour” levyn vuoro. Konsertin sisältö ei kuitenkaan sivunnut tämän levyn tuotantoa, mutta kuunnelkaapa tätä hienoa puhaltamista näytteeksi hänen sivustoltaan www.andysheppard.co.uk
Vaikka olenkin armottoman kova free jazzin ystävä, niin en voi olla pitämättä tästä Sheppardin osittain varsin minimalistisesta tulkintatavasta. Se on niin rennon pehmeätä ja taitavan harmonista, se iskee suoraan suoneen ja sen kyllä havaitsi täyden salin yleisön reaktioissa. Laaja-alainen mielihyvää tuottava aistikkaan ilmava puhallus – se on kuin kukkaan puhjennut kasvi, mikä tuottaa iloa katselijalleen – tässä tapauksessa kuulijalle. Hyvin ymmärrettävää suuri konserttimenestys oli sikäli, että hän on britti, joten paikan päällä oli tietenkin runsaasti hänen ihailijoitaan, mutta kaikesta huolimatta raivoisat aplodit loppuunmyydyn konsertin yleisön taholta olivat täysin paikallaan.
