Artie Music ja Suomen Jazz & Pop Arkisto ovat juuri julkaisseet yhteistyössä kolmen cd:n kokoelman Suomi-jazzista vuosina 1960-1975. Kokoelman on tuottanut Matti Laipio, joka on myös kirjoittanut boksissa olevan 60-sivuisen vihkosen tekstit.
Hän on tässä vastaajana.
– Olin jo pitempään miettinyt, että suomalaisen jazzin murrosvaihe ja jazzin modernisaatio ansaitsisivat kunnon esittelyn. JAPA oli julkaissut jo kahdeksan osaa suomalaisen jazzin vaiheita, mutta 60-lukua oli mielestäni vasta raapaistu.
Millä perusteella lähdit vuodesta 1960?
– Olen ollut itsekin jazz-kuvioissa suunnilleen vuodesta 1960 lähtien. Kävin jo aika pienenä esimerkiksi Old House Jazz Clubissa, josta muistan esimerkiksi Sarmannon, Hakkaraisen, Donnerin ja Pethmanin. Samoin 60-luvun alussa kävin Kulttuuritalon konserteissa. Esimerkiksi Coltranen käydessä täällä 1961 olimme kavereideni kanssa molemmissa konserteissa eturivissä tiirailemassa Coltranen sormituksia. Samoin muistan Aylerin käynnin Old Housessa. Hänellä oli valtava sumutorvimainen soundi torvessaan.
– Minusta vuosi 1960 oli sikälikin hyvä lähtökohta, koska siinä saattoi ottaa vauhtia vanhemman jazzpolven saavutuksista ja siirtyä sitten muutaman vuoden kuluttua nuorempiin muusikoihin.
– Ehkä satunnaisemmin. Mutta esimerkiksi kouluhipoissa monet bändit soittivat jazzia. Samoin Ylellä oli säännöllisesti jazzkonsertteja, joissa joskus oli myös ulkomaisia vieraita.
Boksissa on aika paljon Yleisradion äänityksiä. Löytyikö niitä paljonkin?
– Aika hyvin, vaikkakin suurin osa 1960-luvun alun nauhoituksista on hävinnyt. Mutta 60-luvun puolivälin tienoilta alkoi löytyä jo aika hyvin. Olin monta päivää Ylessä etsimässä sopivia raitoja. Kaikista äänityksistä ei ole aivan tarkkoja tietoja. Siinä joutui tekemään dekkarityötä. Kiitettävää apua sainYlessä Veli-Pekka Heinoselta ja Tuomo Wuorelta, joka esimerkiksi löysi kokoelmalla mukana olevan Porissa 1966 soittaneen George Russelin Workshop-orkesterin teknisesti priimalaatua olevan nauhan. Varsinaisen arkistoidun Pori-nauhan soundi oli aivan kamala. Samoin Tuomo löysi Sahib Shihabin Helsingin kaksoisyhteislyseossa tehdyn nauhoituksen.
– Onneksi myös JAPAssa oli eri henklöiden sinne tuomia kotinauhoituksia Ylen lähetyksistä. Niiden joukossa oli monia sellaisia raitoja, joita Ylestä ei löytynyt. Tällaisia olivat Kaj Backlundin big bandin ja Stanley Lindroosin trion esitykset. Kotkasta taas tuli kokoelmalla oleva Heikki Rosendahlin yhtyeen raita. Heikki Sarmanto puolestaan löysi omasta arkistostaan mukana olevan trioraitansa.
Boksissa on myös levyillä ilmestyneitä raitoja. Millä perusteella valitsit ne?
– Jazzin historia on pitkälti jazzlevytysten varassa. Tosin Suomessa 1960-luvun jazzin historiasta olisi tullut hyvin lyhyt esitys, koska tuolla vuosikymmenellä jazzia levytettiin perin vähän. Siksi oli itsestään selvä, että mukaan otettaisiin myös levyillä julkaistuja esityksiä. Kyllä toki pyrin välttämään viime aikoina cd:illä julkaistuja äänityksiä päällekkäisyyksien välttämiseksi. Mukana taitaa olla on alle kymmenen sellaista raitaa, jotka löytää muilta cd:iltä,
– Tarkoitus on myös ollut dokumentoida tätä ajanjaksoa 1960-1975. Vaikka DDT ei liity suomalaiseen moderniin jazziin, niin silti se oli esimerkiksi itsestään selvä esiintyjä kaikilla Porin alkuvuosien festivaaleilla. Sitäpaitsi se edusti tuolloin omassa lajissaan kansainvälistä huippua. M.A. Numminen taas oli 1970-luvun alussa hauska retroilmiö ja muistutti terveellisesti, että on muutakin jazzia kuin freetä, hard bopia tai fuusiota.
Mukana on myös ulkomaisia muusikkoja. Miten he liittyvät Suomi-jazziin?
Tietysti siten, että ulkomaistenkin artistien kanssa soittaa suomalaisia muusikkoja. Ajattelin myös, että Sahib Shihab, Albert Ayler, Dexter Gordon, Ted Curson ja Art Farmer tuovat vaihtelua kokoelman musiikkiin ja osoittavat meikäläisten pärjänneen ihan hyvin tällaisten maailmanluokan muusikkojen kyydissä.
Kokoelma on vahvasti Helsinki-painotteinen. Eikö sinun mielestäsi jazzia soitettu muualla kuin pääkaupungissa?
– Myönnän Helsinki-keskeisyyden, mutta Helsinki veti jo tuolloinkin jazzia ammattimaisesti soittamaan aikovat nuoret muusikot. Olihan toki maakunnissa hyvin jazzia soittavia muusikkoja, mutta JAPAsta tai Ylestä ei löytynyt heidän esityksiään. Olisi myös ollut tyhmää pistää amatööritason esityksiä esimerkiksi Koivistoisen tai Sarmannon raitojen rinnalle.
Jäikö mielestäsi jotain puuttumaan?
– Olen ehkä jäävi vastaamaan, mutta mielestäni ainakaan mitään kovin oleellista ei jäänyt puuttumaan. Tietenkin kappalevalinnoista voidaan olla montaakin mieltä, mutta uskoisin, että kokonaisuus kuvaa aika hyvin sitä mitä suomalaisessa jazzissa tuolloin tapahtui. Kärki oli terävä, mutta kapea. Siksipä ei voinut välttää siltä, että samat muusikot esiintyivät hyvinkin erityylisissä kokoonpanoissa.
