Mielenosoituksista alkunsa saanut 11-henkinen marssiva torviorkesteri Bad Ass Brass Band on julkaissut uuden singlen, täyslaidallinen tuoretta materiaalia on luvassa syyskuun alussa. Tyydy siihen mitä saat on eräänlainen “antiprotestilaulu”, joka kehottaa vastarinnan sijaan satiirisesti tyytymään siihen, mitä on tarjolla.
– Haitaristimme kuuli kappaleen vuosia sitten nuhjuisessa teatterissa. Tekijältä heltisi jo tuolloin lupa sen tallentamiseen ja esittämiseen, mutta toteutus antoi odotuttaa itseään. Asia tuli ajankohtaiseksi alkuvuodesta tekijän astellessa jälleen vastaan samaisessa teatterissa. Säväyttävä kohtaaminen sysäsi inspiraation kappaleen toteuttamiseen, orkesterin riveistä taustoitetaan.
Bad Ass Brass Bandin toinen albumi Töttöröö! ilmestyy 5.9.2014. Se julkaistaan vinyylinä, jonka mukana tulee myös cd-levy. Orkesterin kappaleet pulppuavat New Orleansin elinvoimaista musiikkiperinnettä, itä-eurooppalaista torvikolarointia sekä suomalaisen juurevaa melankoliaa. Määrätietoisesti yleisöä tanssittava orkesteri luo esiintyessään elävän torvimusiikkiperformanssin, joka ottaa kysymättä haltuun tapahtuman koko tilan – olkoon se sitten kulkue, avajaisseremonia, festivaalilava tai konserttisali.
Bad Ass Brass Bandin muusikot edustavat laajalti suomalaisen rytmimusiikin ja jazzin kenttää. He ovat tunnettuja muun muassa yhtyeistä Ismo Alanko Säätiö, Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani, UMO Jazz Orchestra, J. Karjalainen & Mustat Lasit, The Balls, Dave Lindholm Band, Tundramatiks sekä Nicole Willis & The Soul Investigators.
Orkesteri on tehnyt kiertueita ja esiintymisiä muun muassa Ismo Alangon, Asan sekä Joose Keskitalon kanssa ja esiintynyt esimerkiksi Kirjurinluodolla Porin Jazzissa, Ruisrockissa, Imatra Big Band Festivalilla, Musiikki & Median gaalassa, Helsingin juhlaviikoilla sekä erilaisissa avajaisissa, katutapahtumissa ja mielenosoituksissa.
Bad Ass Brass Band
Antero Priha (trumpetti)
Eero Savela (trumpetti)
Hepa Halme (saksofoni)
Erno Haukkala (sousafoni)
Samppa Leino (tuuba)
Jarno T. Karjalainen (kapellimestari, laulu)
Janne Masalin (harmonikka, laulu)
Petri Kautto (banjo)
Ari Poutiainen (viulu)
Sande Vettenranta (rummut)
Marko Roininen (bassorumpu)
Seuraavat keikat
29.8. Ravintola Bryggeri, Helsinki
30.8. Vallilan Pop Up lippakioski, Helsinki
30.8. Kulttuurikeskus Gloria, Helsinki
12.9. Sellosali, Espoo
Bad Ass Brass Band facebook