Saksofonisti Linda Fredrikssonille myönnettiin Suomen arvostelijain liitto ry:n (SARV) vuoden 2013 Kritiikin Kannukset -palkinto maanantaina 29.4. Helsingissä. Palkintolautakunnan puheenjohtaja Antti Selkokari ilmaisi kaksi ponninta palkinnon myöntämiselle: Lindan usko sivistykseen ja halu laajentaa naisten asemaa musiikillisen ilmaisun kentällä.
Tähän täytyy jazzin edustajana lisätä, että palkinnon myöntäminen on myös kannustusta kotimaiselle jazzille. Samalla se on tunnustus tämän musiikinalan ambitiotasosta ja nuorten muusikoiden yritteliäisyydestä; todella hienoa, että nuoria kannustetaan tekemään omaehtoista, uutta musiikkia.
Monipuoliseen ilmaisuun pystyvä Linda Fredriksson (28) on teknisesti lähes rajoitukseton. Asenteellisesti hän ainakin on sitä, mitä todistavat mm. Mopo-yhtyeen kanssa tehdyt, raisut keikat ja ennakkoluulottomat äänitykset. Hän tulkitsee jazzia persoonallisin äänenpainoin, ja luova ilmaisu kattaa soittamisen lisäksi mimiikkaa, liikehdintää, puhelaulua ja muita estraditaitoja.
– On ihanaa saada kannustusta työlleen ja varsinkin sille työlle, jota itse rakastaa. Palkinto kuuluu osittain myös Mopo-yhtyeelle, jonka kanssa teemme uutta musiikkia, vaatimaton solisti sanoo.
Linda on monipuolinen instrumentalisti ja nykyisin myös saksofoninsoiton opettaja. Hän on opiskellut Sibelius-Akatemian lisäksi Conservatorium van Amsterdamissa ja Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossa.
Fredriksson on klassisen perinteen mukainen soittaja. Estottomissa tulkinnoissa otetaan paljon vapausasteita ja tässä suhteessa liikutaan toistuvasti äärirajoilla. Soitossa on asennetta ja huumoriakin, yrittämisestä tinkimättä. Mopon kanssa hän on jo nyt tuonut suomalaiseen jazziin pesunkestävän piristysruiskeen.
Tiedossa ei ole Lindan musiikillinen motto, mutta se voisi ainakin näiltä osin olla: ”Parempi tehdä jotain epätäydellisesti kuin olla mestarillisesti tekemättä mitään” (Robert Schuller).
Mopo käsissä tahdonvoimalla
Mopo-triossa Linda Fredriksson antaa vahvan näytön puupuhaltimien taitavana hallitsijana ja persoonallisena muusikkona. Basisti Eero Tikkasen ja rumpali Eeti Niemisen kanssa Mopo-trion perustanut ja siinä soittava saksofonisti on yhtyeen kantava voima. Kekseliäät, toimivat ja monisyiset kappaleet ovat syntyneet ja kehittyneet monista läheistä; mm. jazzista, iskelmistä ja 1970-luvun punkista.

Mopon tuotokset syntyvät usein hetken innoitteesta ja tunnelmasta. Näin ne eivät aina ole, eivätkä voikaan olla, kovin viimeisteltyjä tai ”fiinejä”. Huumori on koko ajan läsnä; mukana on huutoja, mölykuoroa, lasten leluja jne. Ehkä niissä siksi onkin tosioloista elämänmakua ja rosoisuutta, mihin tarttua – ja mille välillä nauraa.
Bändi irrotteli palkinnon luovutustilaisuudessa omaa musiikkiaan. Kuultiin mm. Meidän kissa, Lisää koiria ja Hullun valssi sekä hieman uutta musiikkia. Mainioita ideoita, joskin varsin yksinkertaisille riffeille perustuva sävellystapa tekee musiikista hieman itseään toistavan.
Ehkä baritonisaksofoni on naispuhaltajalle haasteellinen soiton fyysisen vaativuuden takia, joten sillä Lindan soitto ja musiikilliset keksinnöt eivät vielä pääse täysin oikeuksiinsa. Kevyemmillä saksofoneilla soitto on puhtaampaa ja saksofonin luontainen ääni soi hyvänkuuloisesti. Kahden puhaltimen simultaanisoitto on vielä enemmän käymisvaiheessa käsittäen lähinnä yksinkertaisia ja pitkiä perusääniä. Mopon lisäksi Linda soittaa lukuisissa muissa yhtyeissä.

Ennen Suomen arvostelijain liiton Kritiikin Kannukset -palkintoa Linda Fredriksson on saanut Nuoren solistin palkinnon Suomen Big Band -mestaruuskilpailussa 2010 ja saavuttanut Young Nordic Jazz Comets Suomen osakilpailuvoiton Mopo-yhtyeen kanssa 2011.
Vuonna 1961 perustettu Kritiikin Kannukset -palkinto jaetaan vuosittain suomalaiselle luovalle tai esittävälle taiteilijalle tai ryhmälle ansiokkaasta suorituksesta jollakin taiteen alalla. Kyseessä on ennemmin huomionosoitus, koska raati päättää sen jaosta ilman kilpailua, tunnustuksena parhaasta vuoden aikana tapahtuneesta taiteellisesta läpimurrosta tai siihen verrattavasta suorituksesta.
Palkintolautakuntaan 2012–2013 kuuluivat puheenjohtajana Antti Selkokari, ja jäseninä Seppo Heiskanen, Kikka Holmberg, Marita Nyrhinen, Maria Säkö, Siskotuulikki Toijonen ja Marja-Riitta Vainikkala; varajäseninä Elisabeth Nordgren ja Tarja Nurmi sekä sihteerinä Riikka Laczak.
Omasta ja Jazzrytmien puolesta: paljon onnea, Linda!